Alueelliset pumitapahtumat Pääkaupunkiseudulla
PÄÄKAUPUNKISEUDUN PUMITREFFIT UUDET TREFFIAJAT!
Pääkaupunkiseudun pumit tapaavat kerran kuukaudessa noin 1 - 2 tuntia kestävän kävelyretken merkeissä. Kävelyretken aikana suoritetaan erilaisia koiran aktivointi- ja kontaktiharjoituksia, harjoitellaan perusasioita sekä tutustutaan toisiin pumeihin ja pumin omistajiin. Ota mukaan säänmukaiset varustukset itsellesi sekä tavallinen talutushihna ja paljon herkullisia makupaloja koirallesi. Muistathan huolehtia, että koirasi rokotukset ovat kunnossa.
Ensimmäiset pumitreffit järjestettiin 18.01.2009. Matkaan lähdettiin Vermon raviradalta ja silloin mukana oli kahdeksan koirakkoa. Seuraavan kerran tavattiin 22.02.09, paikka oli sama ja osallistujia oli jo 12!
Pumitreffien aika ja lähtöpaikka pyritään ilmoittamaan näillä sivuilla hyvissä ajoin etukäteen. Koska pumitreffit ovat yleensä sunnuntaisin, kannattaa paikka varmistaa näiltä sivuilta vielä perjantaisin mahdollisten muutosten varalta. Ohessa uusimmat treffisuunnitelmat:
- sunnuntaina 13.06.10 klo 11, Haltiala. Aiheena koiranäyttelyt ja koiran esittäminen.
Ajo-ohje: Vanhalta Tuusulantieltä käänny Laamannintielle, joka alittaa Tuusulan moottoritien. Haltialan kartanon tienoolla tie muuttuu Kuninkaantammentieksi. P-alue on Kuninkaantammentien "päässä".
- sunnuntaina 04.07.10 klo 11. Salmen ulkoilualue, P-alue
Osoite: Salmentie 75, 03300 Otalampi (Vihti). Sijainti: Vihdin kunnassa Nuuksion kansallispuiston pohjoispuolella, Vihdintietä 37 km Helsingistä
Pääkaupunkiseudun pumitreffeistä voit tiedustella myös Kaisa Lähdesmäeltä joko puhelimitse 0500 555 239 tai sähköpostitse kaisa.lahdesmaki @ luukku.com.
|