Koirafrisbee

Koirafrisbeetä à la Perro ja Yuki

Vuosi oli 2010 ja perheessämme asui vauhdikas, kekseliäs ja toimelias 3 vuotias pumiuros Perro. Mietimme mikä olisi sopiva tehokas, monipuolinen ja iloinen kokoperheen koiratekeminen, jota pystyisimme toteuttamaan ilman suurempia järjestelyjä, aikatauluja tai välineistöä. Harrastuksessa tulisi olla riittävästi mielenkiintoa ja opittavaa sekä ihmisille, että koirille. 

Ensimmäiset haparoivat askeleet koirafrisbeen pariin otettiin itsenäisesti eläinkaupasta ostetulla Kongin Flyer kiekkolelulla. Ja se oli menoa ensimmäisestä heitosta lähtien! Treenaamiseen tarvittiin ainoastaan koira, hommaan sopiva Frisbee, tasaista nurmimaastoa ja iloista mieltä. Monenlaisia lajeja oli Perron kanssa jo kokeiltu, mutta tämän lajin iloisuus, lennokkuus ja vaivattomuus veivät heti mukanaan. Myöhemmin saimme kyllä kuulla että punaista flyeria ei vakavammissa piireissä lasketa frisbeeksi laisinkaan mutta koska niistä oli tullut Perrolle ylivoimaisesti rakkaimmat lelut niin käytämme niitäkin edelleenkin.

Oppia ja ojennusta

Alkutaipaeellamme koirafrisbeestä sai ohjeita lähinnä vaihtelevan tasoisista youtubevideoista. Nopeasti oivalsimme että koiraharrastuksen sijaan kyseessä on vähintään puoliksi ihmislaji. Heittotekniikka on kaikki kaikessa. Oma heittotaito oli alkuun mitä sattuu ja onkin pieni ihme ettemme saaneet alkuinnostuksen vallassa aikaan minkäänlaisia vahinkoja. Koira kun menee huonosta heitosta vaikka päin puskaa tai voi tehdä huonoja alastuloja.

2010 ja 2011 järjestettiin maamme ensimmäiset koirafrisbeen kurssit, joissa olimme innokkaina mukana. Tsekkikouluttajan kurssilla kävi selväksi, että lajissa riittäisi valtavasti opittavaa. Kilpailulajeja, heittotekniikoita ja Frisbeekiekkojen ominaisuuksia vilisi kouluttajan puheissa sitä vauhtia, että alkuun ei perässä pysynyt. Nykyään chicken wing, butterfly, floater ja roller ovat jo peruskauraa. Puolalaisten kouluttajien spontaani kommentti hymyilyttää edelleen: ”Pumi! hienoa, ne ovat olleet lajissa tosi hyviä!”. Vuosien aikana koirafrisbee on kuljettanut meitä mm. EM-kisojen leppoisaan ja yhteisölliseen meininkiin.

Nyt kesällä 2016 jo 10 vuotta täyttävä Perro on edelleen kiihkeä ja määrätietoinen frisbeekoira. Jos Perrolta kysyttäisiin niin tärkeintä koirafrisbeessä on saada kiekko kiinni aina. Vanhemman koiramme kanssa vireen hallinta tulikin tärkeäksi asiaksi heti alkuun. Koira alkoi lämmetä nähtyään kiekon, hyppiä, hillua, nipsiä ja haukkua. Perron ehdottomasti kovin opittu koirafrisbeetemppu on tauko. Tempun opettaminen ihmisellekin voi olla haastavaa. Silloin mitään ei tapahdu, vaan rauhoitutaan. Perron hilluminen on saatu loppumaan, kun kiekko ei vaan lennä yhtään niin kauan kuin koira ei ole keskittynyt asiaan. Nykyään Perro treenaa frisbeetä omaan intensiiviseen tyyliinsä, mutta temppuja ja vauhtia on jo rauhoiteltu.

Nuorempi pumimme Yuki taas sanoisi, että “Parasta koirafrisbeessä on kun saa touhuta yhdessä ihmisten kanssa, eikä niillä kisatuloksilla nyt niin väliä ole”. Koirafrisbeessä on hyvä kontakti, jossa ihminen ja koira treenaavat yhdessä. Yukin debyytti koirafrisbeen kilpailu-uraan alkoi ‘extreme distance’ lajin parissa huimalla tuloksella 1.5 metriä ja tästä olimme kaikki kovin iloisia. (Vertailun vuoksi suomenennätys on 60 metrin ja maailman ennätys yli 100 metrin luokkaa) Yuki harjoittelee seuraavaksi dog-catch liikkeitä, joissa koira koppaa kiekon ja ihminen koppaa koiran.

Parhaat hetket lajin parissa on vietetty koirafrisbee tapahtumissa, parifreestyle esityksissä ja ihan omalla porukalla kesäpäivää nurmikolla viettäen picnic korin kera. (Teksti: Päivi Hytönen ja Ville Mujunen)

Lisätietoa lajista Suomen Frisbeekoirien sivuilta ja facebookista Suomen Frisbeekoirat ryhmästä.